Missä ovat eroperheiden lapset?

Lapsen syntymä on kuin hattarapilvinen unelma perheestä, jossa ollaan onnellisia elämän loppuun saakka. Harmillisesti tämä unelma voi olla harhaa tai hajota eron myötä. Vuonna 2018 Suomessa tapahtui noin 13 000 avioeroa. Tästä voi laskea, että jos 64 % Suomen noin 140 000 lapsesta asui avioperheessä ja eroamisprosentti on noin 40, ero koskettaisi vuosittain noin 40 000 lasta.

Missä nämä lapset ovat? Tänä päivänä eroaminen ei ole tabu ja perheet ovat valmiita vastaanottamaan tukea tai parhaimmillaan osaavat pyytääkin sitä. Julkisiin palveluihin asiakkuuksista onkin ylitarjontaa ja perheet joutuvat odottamaan avun saamiseksi. Vastaavasti kolmannen sektorin tarjoamat palvelut, niin yksilötyöskentely kuin ryhmätoiminnatkin, ovat vajaakäytöllä. Eli missä ovat ne lapset? Mikä haastaa palveluohjauksen kansalaisjärjestöjen piiriin? Ei kai ajatella, että kolmannen sektorin toiminta olisi vain puuhastelua eikä ammattitaitoista työtä? Vai onko taustalla uskomus, että asiakas olisi viranomaisvastuuseen vedoten vain julkisten palveluiden asiakas? Mitä täytyisi tapahtua, että luottamus toisen toimijan tai ammattilaisen ammattitaitoon syntyisi ja yhteistyö nähtäisiin asiakkaan etuna?

Vantaalla asiaa on lähdetty ratkaisemaan määrätietoisesti sopimalla johtotasolla yhteistyöstä. Tämä loi julkisiin palveluihin mandaatin rakentaa siltoja, joita asiaan vihkiytyneet esihenkilöt ovat ylläpitäneet. Tämä on tarkoittanut systemaattista kansalaisjärjestöjen esille nostamista ja huomioimista toimintakäytännöissä. Se on tarkoittanut työntekijöiden joustavuutta ja ammatillisuuden sekä työn hallinnan uudelleen määrittelyä.

Yhteistyö onkin tahtotilaa ja luottamusta toiseen ammattilaiseen. Näillä eväillä Vantaalla on lisätty työparitoimintaa ja vastavuoroista palveluohjausta julkisen sektorin ja Vantaan Turvakoti ry:n välillä. Ja syksyllä 2020 käynnistelemmekin yhteistyössä Vantaan ero-ohjaajan ja Perhekoutsien kanssa samanaikaisesti kokoontuvat lasten ja vanhempien eroryhmät. Yhteistyötä ei tapahdu, sitä on tehtävä.

 

Tiina Koistinen
Lapsityöntekijä ja vastaava väkivaltatyön asiantuntija
Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivula

 

Tiina Koistinen (vas.), Vantaan perhekoutsi Suvi Nurminen ja ero-ohjaaja Minna Raitanen

 

Artikkeli on julkaistu Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehden Enskan nro:ssa 1/2020. Enska-lehden näköislehti ilmestyy luettavaksi myös ETKL:n sivuille: https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/enska/