Missä ovat eroperheiden lapset?

Lapsen syntymä on kuin hattarapilvinen unelma perheestä, jossa ollaan onnellisia elämän loppuun saakka. Harmillisesti tämä unelma voi olla harhaa tai hajota eron myötä. Vuonna 2018 Suomessa tapahtui noin 13 000 avioeroa. Tästä voi laskea, että jos 64 % Suomen noin 140 000 lapsesta asui avioperheessä ja eroamisprosentti on noin 40, ero koskettaisi vuosittain noin 40 000 lasta.

Missä nämä lapset ovat? Tänä päivänä eroaminen ei ole tabu ja perheet ovat valmiita vastaanottamaan tukea tai parhaimmillaan osaavat pyytääkin sitä. Julkisiin palveluihin asiakkuuksista onkin ylitarjontaa ja perheet joutuvat odottamaan avun saamiseksi. Vastaavasti kolmannen sektorin tarjoamat palvelut, niin yksilötyöskentely kuin ryhmätoiminnatkin, ovat vajaakäytöllä. Eli missä ovat ne lapset? Mikä haastaa palveluohjauksen kansalaisjärjestöjen piiriin? Ei kai ajatella, että kolmannen sektorin toiminta olisi vain puuhastelua eikä ammattitaitoista työtä? Vai onko taustalla uskomus, että asiakas olisi viranomaisvastuuseen vedoten vain julkisten palveluiden asiakas? Mitä täytyisi tapahtua, että luottamus toisen toimijan tai ammattilaisen ammattitaitoon syntyisi ja yhteistyö nähtäisiin asiakkaan etuna?

Vantaalla asiaa on lähdetty ratkaisemaan määrätietoisesti sopimalla johtotasolla yhteistyöstä. Tämä loi julkisiin palveluihin mandaatin rakentaa siltoja, joita asiaan vihkiytyneet esihenkilöt ovat ylläpitäneet. Tämä on tarkoittanut systemaattista kansalaisjärjestöjen esille nostamista ja huomioimista toimintakäytännöissä. Se on tarkoittanut työntekijöiden joustavuutta ja ammatillisuuden sekä työn hallinnan uudelleen määrittelyä.

Yhteistyö onkin tahtotilaa ja luottamusta toiseen ammattilaiseen. Näillä eväillä Vantaalla on lisätty työparitoimintaa ja vastavuoroista palveluohjausta julkisen sektorin ja Vantaan Turvakoti ry:n välillä. Ja syksyllä 2020 käynnistelemmekin yhteistyössä Vantaan ero-ohjaajan ja Perhekoutsien kanssa samanaikaisesti kokoontuvat lasten ja vanhempien eroryhmät. Yhteistyötä ei tapahdu, sitä on tehtävä.

 

Tiina Koistinen
Lapsityöntekijä ja vastaava väkivaltatyön asiantuntija
Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivula

 

Tiina Koistinen (vas.), Vantaan perhekoutsi Suvi Nurminen ja ero-ohjaaja Minna Raitanen

 

Artikkeli on julkaistu Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehden Enskan nro:ssa 1/2020. Enska-lehden näköislehti ilmestyy luettavaksi myös ETKL:n sivuille: https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/enska/

Koivulan kuulumisia alkuvuonna 2020

Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulassa on puhaltanut muutoksen tuulet. Koivulaan on palkattu uusia työntekijöitä ja toiminta on laajentunut sekä Länsi-Vantaalle että Karsikkokujalle Koivukylän avoimeen kohtaamispaikkaan. Siellä on tavattavissa Maria Alaoja ilman ajanvarausta tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Elokuussa 2019 alkoi pitkään suunniteltu toiminta Länsi-Vantaalla, Myyrmäen lähellä Louhelassa. Siellä asiakkaita tapaa Kati Aitkoski. Kati osallistuu säännöllisesti keskiviikkoaamuisin myös Kivistössä, Aurinkokivessä pidettävään eron- ja parisuhteen ensiapuun.  Louhelan työ on alkanut lupaavasti ja asiakkaat ovat löytäneet Länsi-Vantaan toimipisteen. Louhelaan on todella helppo tulla myös kauempaa, sillä Louhelan juna-asema on ihan Patotiellä olevan toimipisteen vieressä.

Koivukylän työpisteessä Kytötiellä työskentelee muu Koivulan tiimi:  Tiina Koistinen, Salla Kaikkonen,  Mikko Schalin ja Maria Siljander. Tiina Koistinen on Koivulan lapsityöntekijä ja hän kohtaa päivittäin lapsia ja nuoria. Maria Siljanderilta saa apua myös ruotsin kielellä. Salla tulee asiakastyön lisäksi työskentelemään  lähisuhdeväkivallan koulutushankkeessa yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Mikko Schalin osallistuu säännöllisesti Suvantoryhmään, joka tarjoaa vertaistukea ikääntyneille. Mikko osallistuu myös koulu-  ja poliisiyhteistyöhön.

Koivulan innokas ja energinen tiimi on monessa mukana. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaiden kohtaaminen ja auttaminen. Jokainen työskentelee omalla persoonallisella tyylillään, mutta kaikkien tavoite on auttaa asiakasta juuri siinä tilanteessa, missä hän sillä hetkellä on. Paras palkinto työstämme on se, että osaamme ja pystymme auttamaan.

Vantaan Turvakoti ry 40v- juhlaseminaari

Vantaan Turvakoti ry täyttää 40 vuotta. Merkkipäivää on juhlittu pitkin vuotta ja juhlavuosi huipentui seminaariin, joka järjestettiin 1.11. Heurekassa. Seminaarin avasi Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman ja puhujavieraina olivat lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä ja THL:n erityisasiantuntija Martta October. Vantaalainen trubaduuriyhtye Kalevauva musisoi kansan tuntoja satiiria säästelemättä ja musiikkiopiston nuorten kansanmusiikkiyhtye Kakkarat soitti ja lauloi perinteisemmin menoin.

Kokemusasiantuntija kertoi koskettavasti selviytymistarinasta, toipumisesta sekä saamastaan avusta Asiakkaan ääni -nauhalla yhdessä Koivulan väen kanssa.  Ensi- ja turvakotien liiton Tarinakengät – kertoi lähisuhdeväkivallan monimuotoisuudesta, selviytymisestä ja toivosta.

Kiitos kaikille mukana olleille!

 

 

 

Normisettiä! -Kurkistus Väkivaltatyön asiantuntijan päivään

Kello 8:00
Taidan olla ensimmäinen Koivula-yksikössä, sillä ulko-oven ylälukko on vielä lukossa. Sisällä sytyttelen valot eri tiloihin ja käynnistän tietokoneen. Samalla kurkistan Koivulan päivystyspuhelimeen ja huomaan, että eilisiltana on tullut muutamia puheluita. Kun tietokone on käynnissä ja täydessä toiminnassa, ryhdyn katsomaan omia ja Koivulan sähköposteja.

Kello 9:00
Vantaan Turvakoti ry lähti mukaan Nettiturvakodin Chat-päivystykseen ja sen tiimoilta kollegoiden kanssa palaveerataan asian etenemisestä. Mitä Chat-työskentely tarkoittaa meidän työssä? Samalla sovitaan chat-vuoroista. Tämä on sitä oman työn kehittämistä ja kehityksen perässä pysymistä. ?

Kello 10
Äiti saapuu tapaamiseen kahden lapsensa kanssa. Äiti tapaa omaa työntekijäänsä, jonka kanssa on sovittu väkivaltatyöskentelyn jatkojaksosta. Käytännössähän se tarkoittaa pitkäkestoista työskentelyä, jonka toteutumiseksi Vantaan kaupunki on tehnyt merkittävän käden ojennuksen. Onneksi! Omissa tapaamisissaan äiti työstää väkivaltakokemuksiaan ja niistä selviytymistä, mutta myös vanhemmuutta ja turvallisena vanhempana toimimista.
Lapset puolestaan tapaavat omaa työntekijäänsä. Lasten tapaamisissa herätellään kehoa ja reagointia, kun se pelon ja väkivaltakokemusten alla on jäänyt pimentoon, selviytymismoodiin. Se, että huoneessa on leikkiä ja lasten kiljahtelua on riemuvoitto ja upea eteenpäin meno. Lapsillakin on kivaa havaita omia paranemis- tai lihasvoimiaan, kun hoidetaan kehon pieniä ruhjeita ja puristellaan muovailuvahaa.

Kello 11
Vatsan pohja jo ilmoittikin vartti sitten, että ruoka-aika lähestyy. Usein Koivulan porukka lähtee yhtä matkaa kävelemään turvakodille syömään. Ja niin tänäänkin! Useimmilla kävelymatkoilla sitä miettii, että tänään syön maltillisesti, mutta kun se keittiöemäntä lellii meitä aina tuoreella leivällä ja huomioimalla jokaisen dieetin sekä allergian erikseen. Sittenhän me otamme sen huolenpidon vastaan ja nautimme siitä jokaisella puraisulla.
Jos meistä ruokailu tuntuu tältä, mitä se ajatuksella tehty ruoka tarkoittaa turvakodin asukkaalle?

Kello 12
Seuraava tapaaminen on perhetapaaminen, jossa aikuinen tytär ja hänen äitinsä keskustelevat yhdessä kohtaamistaan väkivaltatilanteista. Aikuinen tytär on kokenut omassa parisuhteessaan väkivaltaa, jota myös hänen äitinsä oli todistanut. Lastensuojelu on työskentelyssä mukana.

Kello 13
Nuori miesasiakas saapui tapaamiseen. Hän pohtii väkivaltaista käyttäytymistään ja alkoholin käytön osallisuutta hölmöilyihin, kännisekoiluihin. Mutta kun silloin on tullut satutettua kaveria tai kumppania niin ei voi vain hymähtää asialle ja kuitata asiaa viinan piikkiin. Asian hoitaminen on nuorelle miehelle merkityksellistä ja hän suhtautuu asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Tapaamisesta jää reppuun työkaluja vihanhallintaan ja seuraava tapaamisaika.

Kello 14
Kahvia ja teetä Koivulassa, hyvää seuraa ja ammatillista reflektiota työkavereiden kanssa. Ettei kahvitauon tunnelma menisi liian vakavaksi niin joku vitsailee. Ehkäpä tee on hyvä seuralainen Sofia-kirjauksia tehtäessä? Eli siis tietokonehommiin seuraavaksi.

Kello 15
Ja seuraavaksi on vuorossa päivystyspuhelimessa olevat soitot… Päivän päätteeksi laitetaan linjat kuumiksi ja vastaillaan niin omiin kuin Koivulan sähköpostiinkin kolahtaneisiin viesteihin. ”Mikä tai mitkä ovat niitä asioita, joihin koet tarvitsevasi apua? Millaista apua?”. Näihin kysymyksiin tiivistyy Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulan tapaamisaikojen sopiminen, turvallisuuden varmistaminen ja asiakkaan kokeman väkivallan kartoittaminen. Puheluiden päättymisen jälkeen on tärkeää naputella ne talteen.

Kokemusasiantuntijan tarina

Vantaan Turvakotiyhdistys osallistui tarinan kirjoittaneen henkilön ja kahden muun väkivallan kokijan kanssa kesäkuussa valtakunnalliseen kokemusasiantuntijoiden kehittämispäivään. On hienoa saada mukaan ihmisiä, väkivallan kokijoita, jotka ovat valmiita jakamaan omaa tarinaansa ja auttamaan muita. Vertaistuen saaminen on hyvin merkityksellistä ja siinä tavoitetaan sellainen kokemuksellisen ymmärryksen taso, mihin on mahdotonta päästä pelkällä asiantuntijatyöllä. Molempia tarvitaan! Sydämellinen kiitos kokemusasiantuntijallemme oman tarinasi jakamisesta <3

”Ensimmäisen kerran tuntui, että minua kuunnellaan ja ymmärretään, oli kun menin avoyksikkö Koivulaan työntekijän luokse. En ollut koskaan puhunut kenellekään, mitä olen joutunut kestämään. Oli helpottavaa kuulla, että en olekaan sekoamassa vaan on normaalia tuntea ja olisi epänormaalia, jos en tuntisi mitään. En muista kunnolla ensimmäisiä terapiaistuntoja, koska olin niin väsynyt.

Minulle sanottiin, että on tärkeää säilyttää arjen rutiinit ja käydä töissä. Oli todella vaikeaa nousta sängystä ylös tai edes pukeutua. Olisin halunnut vain kadota, lakata olemasta.

Aluksi itkin joka kerta istuntomme aikana ja kehoni reagoi voimakkaasti. Teimme rentoutusharjoi-tuksia ja yritin tehdä niitä ennen nukkumaan menoa. Kehoni ja mieleni olivat niin voimakkaassa ahdistuksessa, että se ei auttanut. Syytin paljon itseäni, että kuinka minä en pystynyt lähtemään. Silmäni avautuivat, kun kerran istunnon aikana minulta kysyttiin, että jos näkisit ystäväsi samassa tilanteessa täynnä pelkoa ja täysin lannistettuna. Pystyisikö hän lähtemään. Vastaus on EI PYSTYISI.

Koin hyvin ahdistavia takaumia. Olin kuitenkin oppinut hyviä apukeinoja auttaa itseäni, kun keho menee hälytystilaan.

En jaksanut tehdä mitään. En tiskata, en siivota, en laittaa ruokaa en edes pestä hampaita. Teim-me masennustestin ja kärsin syvästä masennuksesta, oli hyvä saada tietää, että sekin on normaalia reagointia. En ymmärtänyt, miksi en iloitse, vaikka olen vapaa ja enää ei tarvitse olla näkymätön. Sovimme, että käyn työterveydessä. Kävin ja minulle määrättiin masennuslääkkeitä. Ensin ajattelin, että en halua lääkitystä ehkä osa syy oli se, että entinen mieheni oli hokenut, että olen mielisairashullu ja minut pitäisi viedä hoitoon. Aloitin kuitenkin lääkityksen.

Oli helpottavaa kertoa terapiassa seksuaalisesta väkivallasta, jota koin ja, josta en ollut pystynyt puhumaan ja, joka ahdisti minua paljon. Tuntui että seksuaalisuuteni on tuhottu enkä koskaan enää pysty olemaan kenenkään kanssa. Minut on pakotettu tekemään asioita, joita en halunnut. Kaipasin ja kaipaan edelleen kosketusta, jota en saanut.

Teimme turvapaikkaharjoituksen ja olin siinä lapsuuden kodissani. Olemme parvisängyllä vierekkäin siskoni kanssa. Kuuluu äidin ääni olohuoneesta. On hyvin lämmin ja turvallinen olo. Tämä turvapaikka saa mieleni rauhoittumaan, kun suljen silmäni. Jokaisella ihmisellä täytyisi olla oma turvapaikkansa maailmassa.

On ollut hyvin helpottavaa puhua ihmiselle, joka ymmärtää, miltä minusta tuntuu ja uskoo minua sekä selittää minulle, miksi minun kehoni ja mieleni reagoi niin voimakkaasti.
Avoyksikössä alkoi vertaistukiryhmä. Koin sen hyväksi, sillä meitä oli eri ikäisiä naisia ja eri vaiheissa olevia. Aluksi kukaan ei oikein puhunut, mutta mitä useamman kerran tapasimme, sitä enemmän halusimme puhua. Ystävystyin yhden ryhmäläisen kanssa ja olemme nähneetkin. Välillä naurettiinkin asioille ja välillä itkettiin.

Tuntuu että synnyn uudelleen, samanlaisena mutta kuitenkin erilaisena kuin mitä joskus olin. Tuntuu pahalta, että toinen ei ymmärrä eikä myönnä mitä on minulle tehnyt, vaikka kaikki se helvetti oli totta. En halua, että minusta tulee katkera ja menneisyyden vanki.

 

 

Kadotin itseni ja olen pienin askelin löytämässä itseni uudelleen. Olen oikeastaan tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Minulla on kaksi rakasta lemmikkieläintä ja hyviä ystäviä sekä välittävä lapsuudenperhe. Haluan löytää naisellisuuteni uudelleen ja olen jo hieman löytänytkin. En kaipaa vielä uutta parisuhdetta. En kuitenkaan halua koko loppuelämääni olla yksin. Minun on vain löydettävä uusi minä ensin ja oppia taas uskomaan rakkauteen.

On ollut suunnaton apu, että olen saanut käydä puhumassa asiantuntijalle ja hän on tehnyt kaikkensa auttaakseen minua. Se on ollut minulle henkireikä, jossa olen pystynyt käsittelemään kipeitä asioita, joita ei oikein muille pysty puhumaan. Haluaisin tulevaisuudessa auttaa toisia, jotka kokevat ja tuntevat samoin niin kuin minä vuosi sitten.”

Vantaan Turvakoti ry Sun Festeillä 12.5.2018

”minä en ainakaan ikinä lyö lapsiani”

Pysähdyttävät sanat ovat Ensi- ja turvakotien liiton vuonna 1980 julkaisemasta Helga Henschenin piirtämästä kortista ja julisteesta. Kannoimme liiton taustajoukoissa oman kortemme kekoon lapsen ruumiillisen kurittamisen lopettamiseksi. Myimme ja lahjoitimme kortteja ja pidimme julistetta esillä erilaisissa tapahtumissa. Saimme ansaittua huomiota, monet häkeltyivät ja jäivät muistelemaan menneitä.

Lain voimaantulosta on yli 30 vuotta, mutta edelleen keskustellaan ei niinkään luunapeista ja tukkapöllyistä vaan yleensä lasten huono-osaisuudesta. Työsarkaa riittää ammattiauttajilla, jollaisia Vantaan turvakodissa ja Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulassa on. Perheiden kanssa työskentelyssä lapsi on aina etusijalla.

Lapsen runosta muutama lainaus:

”Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään.

Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.

Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan.”

Hyvää Äitienpäivää!
Äiti ja mummi Maila

PS. Ainoa oma kokemus on noin 8-vuotiaana, kun pienempien sisarusten kanssa kasteltiin kädet maalipurkkiin ja leimattiin vintin rappuset alhaalta ylös saakka. Silloin äitini suuttui ja sain raipoista pientä hivelyä kintuilleni. Häpeä oli suuri. Kanssarikollisille ei tapahtunut toruja kummempaa. Itse asiassa pikku kätösten jäljet olivat näkyvillä ainakin vuoden ennen kuin ne maalattiin yli. Hyvän näköiset ne minusta olivat.

40 vuotta tukena, apuna ja turvana

Juhlimme tänä vuonna yhdistyksen neljäkymmenvuotista toimintaa. Vuosien saatossa on tehty rohkeasti ja ennakkoluulottomasti väkivallan vastaista työtä ja ansaittu paikka luotettuna toimijana Vantaalla. Vapaaehtoisvoimin perustettu järjestö on laajentunut kerhotoiminnasta ja puhelinauttamisesta kriisiasuntoja, ja sittemmin turvakotia ja avopalveluyksikköä ylläpitäväksi toimijaksi. Kiitos sitoutuneiden luottamushenkilöiden, osaavan henkilöstön ja innostuneiden vapaaehtoisten!

 

Yhdistystä juhlitaan pitkin vuotta ja ensimmäisen tapahtuma on Leikkipäivänä 12.5. Tikkurilan urheilupuistossa. Yleisötilaisuus järjestetään yhteistyössä kaupungin, erilaisten järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Tervetuloa leikkimään, laulamaan ja tanssimaan kanssamme!

 

Juhlavuoteen osuu monenlaisia muutoksia toimintaympäristössä, jotka mahdollistavat ja haastavat meitä kehittämään uudenlaista toimintaa. Kaupunkivetoinen Väkivallaton Vantaa -teema, läheisen perhekeskuksen käynnistyminen, Ylisukupolvisen kaltoinkohtelun katkaisuhankkeen aloittaminen ja eroauttamisen käynnistäminen ovat uusia avauksia, joihin lähdemme innolla mukaan.

 

Kuten yhdistyksen perustamisen aikaan, myös nyt meitä ajaa sama palo: halu auttaa vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, lapsia ja perheitä.  Haluamme ennaltaehkäistä perheväkivaltaa ja haluamme tehdä sen yhdessä muiden kanssa. Haluamme kokeilla ja kehittää uutta ja uusia tapoja toimia. Haasteita riittää, ja mahdollisuuksia. Silloin ja nyt.

 

 

Kristiina Väänänen

Toiminnanjohtaja, Vantaan Turvakoti ry

”Minä olen maailman paras!”

Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulan oma Valo-ryhmä starttasi käyntiin lokakuun lopussa iloisin mielin. Ehkäpä on syytä valottaa, mistä ryhmässä on kyse, eli: Valo-ryhmä on voimavarakeskeinen vertaisryhmä lapsille, jotka ovat perheessään kokeneet turvattomuutta. Ja tätä turvattomuuden tunnetta ryhmässä tarkastellaan toiminnallisesti ja kehollisesti, leikkienkin. Ajatuksena on pitää huolta lapsista ja nähdä heissä niin vahvuuksia selvitä turvattomuudesta, kuin myös rakentaa suojakilpeä turvattomuuden uhkaa vastaan.

Ryhmäytyminen on Valossa lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja lapset haluavat olla hyvinkin valppaita toistensa tekemisistä. Toki turvattomuutta kokeneelle lapselle on tyypillistä olla ympäristötietoinen ja tulkita aktiivisesti eri tilanteita sekä tehdä johtopäätöksiä niiden välisistä syy-yhteyksistä. Mutta tässä on kyse muustakin. Tämä on vapautunutta ja kaverillista yhdessä oloa. Ryhmässä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kohdatuksi aikuisen kautta, mutta myös suhteessa toinen toisiinsa. Kuinka palkitsevaa onkaan huomata, kun alakuloinen lapsi haluaa nousta parrasvaloihin, ottaa itselleen tilaa ja hän hymyilee!

Hassuttelun ja leikin voimalla voidaan myös pureutua raastaviin teemoihin. Siihen kuinka pimeä pelottaa ja ajatukset valtaa humalaisen aikuisen riehuminen, huutaminen ja tavaroiden hajottaminen. Siihen, kuinka ulos ei voi mennä leikkimään vaan pään täyttää pelko tärkeän ihmisen tapetuksi tulemisesta. Lapsella on oikeus lapsuuteen, mutta sen turvaaminen on aikuisten vastuulla.

Lapset ovat luovia ja täynnä elämän eliksiiriä. Joskus heidän on vain saatava tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Jokainen Valo-ryhmän kertamme päättyykin siihen muistutukseen, että sinä olet ainutkertainen ja upea. Sinä olet maailman paras sinä!

 

Vapaaehtoisen blogi

Hei kaikille lukijoille! Olen Toni, 28-vuotias vapaaehtoinen ja Vantaan turvakodin tämänhetkinen vapaaehtoiskoordinaattori. Olen töissä ilmailualalla ja harrastuksiini kuuluvat vapaaehtoistoimen lisäksi muun muassa salilla käyminen, reserviläistoiminta ja satunnaisesti myös reissaaminen sekä videopelinostalgian keräily. Minua on pyydetty kirjoittamaan hieman vapaaehtoistyöstäni, toivottavasti jotkut teistä innostuvat itsekin osallistumaan toimintaan!

Monesta ”turvakoti” saattaa aiheena tai vapaaehtoistyön kohteena kuulostaa henkisesti hirveän raskaalta kaikkine siihen liittyvine mielikuvineen, mutta turhaan! Yhtäkään vapaaehtoista ei saateta tilanteeseen jossa joutuisi menettämään yöuniaan. Vapaaehtoiset ovat toiminnassa mukana paitsi ylimääräisinä käsipareina, myös ennen kaikkea tuomassa normaaliutta pelkällä läsnäolollaan. Kaikista huolista ja kysymyksistä voi aina olla suoraan yhteydessä vapaaehtoistoiminnasta vastaaviin työntekijöihin. Vapaaehtoisia rohkaistaan osallistumaan toimintaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja vaikka ihan vaan piipahtamaan kahvilla paikan päällä mikäli vain ehtii – mitä enemmän elämää ja arkea turvakodin tiloissa on, sitä paremmin se täyttää tehtävänsä. Vapaaehtoistoimintaan liittyminen ei myöskään ole vaikeaa! Yhden puhelun jälkeen olin jo saanut vapaaehtoishaastattelulle ajan. Kävin haastattelussa jonka pohjalta pääsin mukaan lyhytkestoiseen vapaaehtoiskoulutukseen.

Alussa lähdin vapaaehtoistyöhön mukaan sen takia, että halusin elämään kaiken muun lisäksi myös harrastuksen joka tukisi yhteistä hyvää jollain tavalla. Nykyaikana vapaaehtoistyön merkitys on yleisesti ottaen todella suuri, mutta harmillisen usein se tuntuu jäävän kaikkien muiden harrastusmahdollisuuksien jalkoihin julkisessa keskustelussa – kovin moni tuskin tulee edes ajatelleeksi että vapaaehtoistyöhön lähteminen ei vaadi mitään kummempia erityistaitoja tai resursseja. Päädyin Vantaan turvakotiin koska ymmärrän kuinka tärkeä asia turvakotien olemassaolo on – paitsi ihmisten ja perheiden, myös yhteiskunnan kannalta. Parisuhde- tai perheen sisäinen väkivalta kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen on yhä melko iso tabu, sellainen asia joka helposti mielletään ilmiöksi joka vain ”kuuluu” yhteiskuntaan. Todella moni ihminen tänäkin päivänä ajattelee sen tavalliseksi osaksi elämäänsä vaikkei sen tarvitse lainkaan olla niin. Vantaan turvakodin kaltaisten yhdistysten toiminta on mielestäni korvaamatonta.

Vapaaehtoiskoordinaattorina tehtäväni on ennen kaikkea toimia linkkinä turvakodin ja vapaaehtoisten välillä. Koordinaattorin toimi perustettiin jotta työntekijöiden ei tarvitsisi yksi kerrallaan soittaa kaikkia vapaaehtoisia läpi pyytäessään apua, vaan kaikki pyynnöt lähetetään suoraan minulle josta jaan ne eteenpäin vapaaehtoisten Whatsapp-ryhmään. Ryhmän sisällä ne vapaaehtoiset jotka kykenevät ja haluavat lähteä pyydettynä ajankohtana jeesaamaan sopivat vielä keskenään tarkemmin, jonka jälkeen tehdään ilmoitus turvakodille. Pyrin tietysti jakamaan pyynnöt mahdollisimman nopeasti ryhmään niiden saapumisen jälkeen! Koordinaattorin toimen lisäksi olen ollut mukana IT-tukena yhdistyksen tiloissa, siivoamassa ja järjestämässä varastoa, kokoamassa erään asiakkaan polkupyörää, ulkoiluttamassa lapsia työntekijän kanssa.. Turvakodin tarjoamien vapaaehtoistehtävien kirjo on aika laaja, ja itse pystyy aina tekemään ehdotuksia vapaaehtoistoiminnan suhteen. Vapaaehtoisena olen päässyt mukaan myös turvakodin vapaaehtoisille tarjoamiin virkistysiltamiin sekä kokouksiin, joissa pohditaan vapaaehtoistoiminnan kehittymistä.

Olen pariin otteeseen saanut myös kuulla ihmetystä siitä, että lähdin toimintaan mukaan miespuolisena. En oikeastaan missään vaiheessa pysähtynyt ajattelemaan että ”voinko” lähteä toimintaan mukaan koska olen mies, turvakotitoiminta on kuitenkin meidän kaikkien hyväksi ja näin ollen kaikki voivat osallistua. Mitä inklusiivisempaa turvakotitoiminnasta saadaan, sitä paremmin se kykenee vaikuttamaan kaikkiin kansanosiin ja vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Oikeastaan kannustaisin miehiä lähtemään enemmän mukaan turvakotitoimintaan, koska veikkaan että vastaavaan toimintaan osallistuminen saattaa avata silmiä sellaisille ilmiöille joihin ei itse välttämättä muuten omassa arkielämässään kiinnittäisi huomiota – mutta jotka ovat ehdottoman tärkeitä yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja reiluuden kannalta.